
torstai 29. huhtikuuta 2010
tiistai 27. huhtikuuta 2010
popojen popot
Vihdoin ja viimein ihanat Calou-puukengät tulivat myyntiin Enkelin eväspussiin!
Tietysti päädyin pilkullisiin..
Tietysti päädyin pilkullisiin..

perjantai 23. huhtikuuta 2010
tilkkuja, tilkkuja, tilkkuja ...
tiistai 20. huhtikuuta 2010
perhepotretit
Toni ja minä ollaan oltu yhdessä jo vuodesta 1992 ja meistä on varmaan otettu tasan kolme kuvaa, jossa näymme yhdessä.. joten ainakin kahdesta jäljellä olevasta täytyi tehdä pitkästä aikaa skräppi, eikä sen jälkeen voinut jälkikasvuakaan olla ikuistamatta.



sunnuntai 18. huhtikuuta 2010
Muuton jälkeen
Vihdoin muutto on ohitse ja pikkuhiljaa tavarat alkavat löytämään paikkansa... kamalinta tässä on ollut askartelemattomuus, joten siitä tämä hetken tauko.
Ihanaa kuitenkin on, että sain järjestettyä itselleni oman askartelunurkkauksen ja sen innoittamana tein hatturasiasarjan !

Ihanaa kuitenkin on, että sain järjestettyä itselleni oman askartelunurkkauksen ja sen innoittamana tein hatturasiasarjan !

